17. toukokuuta 2015

PUPU JA PUPU





3. toukokuuta 2015

KIITOS KIITOS

Muutama viikko sitten tein jotain mitä en ole ennen tehnyt, mutta josta olen kyllä haaveillut. Tainnut joskus sanoa ääneenkin ja sitten se toteutui. Nimittäin olen askartelutäti lastenohjelmassa! Maikkarin Juniorilta tulee syksyllä ihan mahtava ohjelma nimeltään Kiitos, jossa sain olla mukana. Puuhastelin useamman jakson verran mainioiden lasten kanssa ja tein työviikollisen töitä mukavien ihmisten kans. Nyt on jotain jännittävää mitä odottaa ensi syksyltä! Että teeveessä nähhään!






28. huhtikuuta 2015

RUUTUHYPPELYMUIKKELI JA SEN LAPSET











Jos mää oon bingotäti kaikissa juhlissa, niin asvaltoidulla pihalla mää oon kyllä ehdottomasti ruutuhyppelymuikkeli. Oikein sormia syyhyttää, kun näen kaupoissa katuliitusankoja ja kun pihalla on puhdasta, sileää asvalttia. Mielessä muhii monta ideaa, jotka haluaisin tänä kesänä toteuttaa. On vaan aina vähän hankalaa tehdä niitä, kun on lapsia mukana. No vitsivitsi, tai ehkä oikeesti vähän tottakin, kun olis upiata saada piirrellä rauhassa ja ilman, että pitää miettiä väsähtääkö lapset odotteluun, kun äiti piirtelee, tai ovatko naapurit näreissään tai, että kehtaako kuinka kauan siinä kyykkiä ja piirrellä. No, loppujen lopuksi mietin aika vähän noita asioita, teen aina sen verran kuin huvittaa. Tänään tein 48 ruutua, toivottavasti ilahduttamaan myös talomme asukkaita. Lapset ainakin tykkäsivät - siihen asti kunnes lähtivät potkulautailemaan ja pyöräilemään. Mutta jotain jos tiedän, niin sen, että niistä on mahtavaa, että niitten äiti piirtää niille megapitkiä ruutuhyppelyitä. Ja se jos joku on älymahtava juttu!

HAAVEILUPEITTO



Se taisi olla kesällä 2007, kun aloin tekemään tätä haaveilupeittoa. Suurta tilkkutyötä, josta piti tulla tytölleni köllöttelypaikka, jossa olisi paljon katseltavaa, kankaista ja nauhoista muodostuneita maisemia, mielikuvia, värejä, kuvioita, kuoseja. Muistan istuneeni monena iltana kävelykadun varrella sijainneessa kodissamme, ikkunan alla ruskeassa nojatuolissa, kirjoen ja aplikoiden käsin pieniä tilkkuja. Tein ainakin kivikon, meren aaltoja, jättimäisen joulukuusen kesämaisemaan ja pienen pienen omenapuun. No, toisinaan innostus syystä tai toisesta laantuu. Niin kävi tuonakin kesänä.


Vuonna 2010 minusta tuli täti ja löysin valmiit palat, joista taisin jonkun käyttää kummityttöni syntymälahjaan, eli tilkkupeittoon tietenkin. Samoin kävi kolme vuotta myöhemmin, kun toinen veljeni lapsista syntyi. Mielessäni ajattelin antavani tilkkupeittojen mukana noille ihanille tytöille lahjaksi ripauksen tätimäistä luovuutta.




Koskaan en ole haaveilupeittoa unohtanut, joka piti tehdä. Nyt rakas tyttöseni on jo kahdeksan, hänellä on monta peittoa, omanlaisiaan haaveilupeittoja. Vähän erilaisia. Siivoilin vasta kangaslaatikoita läpi ja nuo jäljellä olevat valmiit aplikoidut tilkut tulivat vastaan ja oikeastaan samantien tiesin mitä niistä teen. Haaveilupeiton tytölle, joka äskettäin syntyi ja jota en ole vielä edes tavannut, mutta joka tuntuu tutulle jo valmiiksi ja jonka kasvua äitinsä vatsassa olen saanut seurata. Vauva on rakkaan ystäväni esikoinen. Tuli olo, että saan ne tunteet ja ajatukset, jotka koin niitä ensimmäisiä tilkkuja tehdessäni, nyt koottua tuohon pieneen peittoon, jonka tuolle ystävän vauvalle annan. Tuo ihana vauva varmasti tykkää peitosta ja kokee ne tunteet, joita minä omalle tytölleni halusin tuolloin antaa, ja annoinkin, mutta muiden tilkkupeittojen muodossa, heh (että ei oo jäänyt kyllä ilman!). Voi, ette arvaakaan kuinka mää täällä kyyneleitä pyyhin silmäkulmistani, kun peittoa tein. Tilkut toivat mieleen paljon muistoja vuosien takaa ja siihen päälle yhteiset keskustelut ystävän kanssa ja elämän ihmeellisyys ja elämänmutkien kiemurtelut täällä maapallolla.


Oma rakas vauvani testasi peittoa sunnuntaiaamuna ja hyväksyi sen kyllä. Tutki nauhapätkiä reunoilla ja kuolasi peiton päälle hienosti. Lahja päätyi omistajalleen jo etukäteen ennen yhteistä kohtaamistamme ja tänään vastaanotin videon, jossa pieni, pullea tyttö haukoitteli peiton päällä ihanasti. Onnistuin, tiedän sen jo valmiiksi.



16. huhtikuuta 2015

AAVAN MEREN ÄÄRESSÄ


Se on ihanaa, kun on keittiön ikkunalaudalla aina odottamassa joku keskeneräinen käsityö, jota voi tehdä silloin, kun on aivan omaa aikaa, lasten nukkuessa. Minä nimittäin vietän silloin aikani aina keittiössä, koska muissa huoneissa nukutaan. Muutaman päivän ajan tuo työ oli kudontakehykseen pingoitetut vaaleanvioletit langat ja kasa lankalaatikosta summanmutikassa raahattuja lankanöttösiä. Samalla katselin The Affairia ja ihastelin sarjan kauniita maisemia. Toki vähän juontakin, mutta muutaman kerran päädyin mielessäni aivan omiin maailmoihin maisemista, uniinikin ne tulivat. Näin kevään ja kesän korvilla mulla tulee aina kova kaipuu meren, aavan meren, ääreen.




Sehän on aivan kuin lankaversio Kookos on ihan kiva -maalauksesta. Huomasin yhtäläisyyden vasta, kun päättelin lankoja. Hassua.


7. huhtikuuta 2015

TRIPP TRAPP PILVENREUNALLA



Pian on taas se aika, että ruokapöydän ääreen tulla tupsahtaa uusi ruokailija. Olen tällä kertaa hyvissäajoin liikkeellä ja syöttötuoli odottaa jo valmiina. Sain ystävältä vuosia käytössä olleen tuolin, jolle tein pienen freesauksen maalaamalla. Turvakaarta ei ollut tallessa ja hankin sen Facebookin kirppariryhmän kautta. Kaari ja nahkaremmi olivat punaiset ja jotenkin tykkään tuosta punaisesta remmistä noiden pastellisävyjen kanssa. Syöttötuoli sopii keittiöön lähes täydellisesti ja eiköhän istujakin sitten, kun sen aika on. Pehmusteasioitakin ajattelin miettiä vasta sitten, ehkä joku helppo tyyny, jonka saa helposti pesuun.




19. maaliskuuta 2015

SURULLINEN ANANAS JA YSTÄVÄT



Aika mainioon ajankohtaan järjestettiin meidän jääkaapin oveen (pian) nelivuotiaan piirustuksista kotinäyttely, sillä Helsingissä on viikonloppuna ihan mahtava tapahtuma, Olohuonenäyttely! Sinne me ei päästä tällä kertaa, sillä on muita suunnitelmia viikonlopulle. Tätä omaa näyttelyä voimmekin ihastella sitten vähän pidemmän aikaa. Koitin etsiä juttua, jonka ihan vasta luin, jossa oli ihan oikeasti puhe jääkaappitaidenäyttelyistä. Se oli niin mahtava idea, että halusin järjestää sellaisen meillekin, silleen vähän enemmän, kuin vaan lasten piirustuksia siihen oveen kiinnittämällä.  Se on arkipäivää. Tätä varten on oikein vartavasten leikattu teipit ja syödään domino-keksit avajaisissa lasten kanssa. Huraa!

Surullinen ananas ja ystävät, olkaat hyvät.


18. maaliskuuta 2015

KOOKOS ON IHAN KIVA




Yksi lempparikohtia keittiössä just nyt, on tuo apupöytä ja sen päälle maalaamani taulu. Meillä on melko pieni keittiö ja laskutilaa on niukalti, tai siis sitä tilaa, minne leipäpussi jää roikkumaan, vaikka sillä ehkä oliski joku parempi paikka. Ja hedelmien paikka oli parempi muualla ku aivan ruokapöydässä, koska siinä ne kiinnittävät liikaa huomiota, kun on aika syödä lämmin ruoka. Tuo kärry on siihen tarkoitukseen oikein oiva.

Maalaaminen on houkuttanut jo pitkään, kun en vuosiin ole oikein ehtinyt kunnolla. No, enpä oikein ehtinyt nytkään, paitsi öisin ja vauvan päiväuniaikaan. Silloin on hyödynnettävä ne tilaisuudet. Olen istunut keittiön lattialla myöhään illalla ja antanut ajatusten juosta ja maalien sekoittua. Mää en oo muutenkaan ollenkaan aina suunnitelmallinen luovien tekemisteni kanssa, joten tätäkin tein niin, että annoin käsien vaan viedä. Oli aivan ihanaa! 

Teos kuuluu sarjaan, jonka ensimmäinen se on, eli suuret on suunnitelmat. Niin pitää ollakin. Työn nimi on poikani toteamus sen nähdessään: Kookos on ihan kiva. 







14. maaliskuuta 2015

PIENET JUHLAT









Tyttäreni täyttää vuosia ensi viikolla. Keksittiin tänään, että juhlitaan vähän ennakkoon, sillä varsinaisena juhlapäivänä emme ole yhdessä. Ostimme kaupasta sankarittaren lempikeksejä, pikkuveljen mielestä hienoja muffinsseja, lempihedelmiä ja pillimehut. Lupasin peliaikaa ja sillä välin järjestin keittiöön pienet juhlat. Kolmisin ja vauvan seuratessa vierestä lauloimme onnittelulaulun, suomeksi ja englanniksi, hassuttelin nimen kohdalla lisäämällä sen perään litanian erilaisia hellittelynimiä. Lapsia nauratti.

Nää oli äiti varmasti parhaat synttärit ikinä, hän sanoi. Itku tulee, kun ajattelenkin. Koska niin olikin! Meidän pieni perheemme koolla, vauva sylissäni seuraamassa että tämmöstäkö tää juhliminen onkin, kaikki lapset pöydän ääressä, mehut kaatuneena pöydällä, salaa napsittuja karkkeja poskissa piilossa, halauksia, vitsailua ja naurua, ei mitään sen kummempaa järjestettyä ohjelmaa. Kuvissa näkyvä on serkkutytölle, satuttiin se vaan paketoimaan just hetkeä ennen.

Täydellinen juhlahetki.

27. helmikuuta 2015

MAAILMA MUOVAUTUU MEILLÄKIN


Lapset intoutuivat maalaamaan omia maalauksiaan noiden ihanien Vimman maailma muovautuu -vaatteiden innoittamina. Eikä ihme, nuo ovat kyllä sen verran ihanaa väri-iloittelua! Minut ne innostivat kokoamaan keittiön pöydälle asetelmia ja syömään berliininmunkkeja ja juomaan mangosmoothieta. Ompeluintokin käväisi, mutta sitten vauva jo heräsi uniltaan.



Kiseleffin talossa vielä sunnuntaihin 1.3. saakka Vimman Pop Up -kauppa ja sieltä löytyy näitäkin vaatteita. Isosiskon mekko, joka on mukavan simppeli ja ihanan mekkopituinen. Isoveljen paita, jossa on napit edessä ja joka on takaa vähän pidempi, sekä vauvan kokohaalari. Oi, että tykkäänkin tuosta kuosista! Paljon muitakin kivoja kevään uutuuksia siellä oli, kannattaa käydä kurkkaamassa! Löysin myös palakankaista tuon pilveksi muotoutuneen superhessunpähkinäkankaan, josta ajattelin hurauttaa itselleni kuulkaas ihan semmosen näpsäkän minihameen.


 * Isompien lasten vaatteet saatu, Vimman kanssa toteutettu yhteistyö.