13. syyskuuta 2014

KIITOS KIRPPISTELIJÄT!

Olipas kiva päivä. Myyntiseura oli loistavaa, erityiskiitos ihanalle 7-vuotiaalleni ja tietysti kanssabloggareille! Suurkiitos teille ihmiset, ketkä tulitte paikalle ja teitte löytöjä! Yhtään en osaa sanoa, millaisia herkkuja siellä kaikkien pöydistä löytyikään, koska en uskaltanut kierrellä etten vain löytäisi mitään, koska se ei ollut tarkoitukseni, mutta tiedän, että ihanuuksia siellä oli pöydät pullollaan. Paikkana Veturitallit olivat oikein oiva. Jonoa kuulema kertyi alkuun pihalla jonkin verran, mutta hyvä, että kärsivällisyyttä riitti siellä jonotella, sillä sisällä ainakin oli mukavan väljää ja tunnelma leppoisa, kun ei ollut hillitöntä tungosta. Omat pehmoni, julisteet ja kortit kävivät kivasti kaupan, kiitos teille niiden uusille omistajille! Sekä kiitos vielä Veturitalleille ja meidän pääjärkkääjillemme Tarulle ja Pinjalle. Jes, ens kertaan tyypit! Ja hei, mahetsua lauantai-iltaa!





Niin ja yks hauska juttu. Olin tehnyt nuo hintalappulappuset jo muutama päivä sitten, laitoin viestin ystävällenikin yks ilta, että tämmöset tein ja sieltä tuli kans, että jes hyvä. Ei sen kummempaa kommenttia. No siinä sitten niitä aamulla pöytään asetellessa tyttöni totesi, että "äiti, ei nää sun pehmot kyllä mitään pupuja oo". Olin jossain ihmeajatuksissani kirjoittanut ihan pokkana vaan että pupupehmot, vaikka ehkä nuo kuitenki ovat ennemmin nalleja. Tai sitten lyhytkorvaisia pupuja. Noh, hyvät naurut saatiin!


12. syyskuuta 2014

JA OLEN VIELÄ IHANAKIN, NALLE SANOI



Nallejulisteet ovat ihan uusinta uutta, vaikka tarinajulisteetkin on uutuuksia. Mallina on olleet pehmonallet, en vaan voinu vastustaa tuollasten tekemistä. Ihana parivaljakko vaikka viemiksiksi vauvalle, julistetaulu ja pehmo samaa sarjaa! Eli siis kolmen sortin julisteita myynnissä huomenna kera pehmojen. Nähhäänpä siellä, moikku!



11. syyskuuta 2014

KUN KUMPPAREIHIN LIISKAANTUI MUSTIKKA







Tai kun metsänreunassa kasvoi valtavasti valkovuokkoja, isäni kuvasi meitä kaitafilmille, tuuli kamalasti. Tai kun helteen kuivattamaan kangasmetsään paistoi korkeiden mäntyjen välistä ihanasti aurinko, oli kuuma ja maa oikein loisti jäkälien hehkua. Tai lapsuuteni metsäretket Pärjänsuolla ja Rasvavaarassa.

Sain pinollisen näitä PECF:n ja Laser Cut Studion yhteistyön tuloksena syntyneitä puukolmioita, joihin oli nämä metsämuistoni laserilla kaiverrettu. Ajattelin, että teen lasten kanssa yhdessä niistä jotain jännää, mutta kiireellä pitikin sitten ne kasata äkkiä "taloksi", että pikkulegoukot pääsivät majoittumaan. Se leikki tosin oli niin nopeasti ohikin, etten ehtinyt ottamaan kuvaa. Mutta mahtavaa on se, että lapset kyllä keksivät kaikelle uusia käyttötarkotuksia.

Tekovaiheessa pojan kanssa yhdessä nuuhkuteltiin paloja, sillä se puun tuoksu, joka noissa on, on kyllä ihana. Siitä tuoksusta juurikin tulee sitten mieleen lisää omia metsämuistoja. Ja juuri noita, joita muistelin. Ja kun ystävä toi pussillisen tuoreita luumuja, jotka päätyivät uuteen upeaan metsäiseen designkulhooni, pölähti taas aivan erit muistot mieleen! Oi tuoksut oi!

Jos olisi lauantaina aikaa, me mentäisiin kyllä lasten kanssa Espalle tapahtuman lastentunnin aikaan katsomaan, kun näistä samanlaisista kolmioista kootaan installaatiota ja siellä on silloin lapsille omaa erityisohjelmaakin. Muuten tapahtuma kestää koko viikonlopun, ja kolmioihin voi lähettää omia metsämuistojaan ja kun koko installaatio puretaan sunnuntaina, on mahdollisuus saada mukaansa näitä paloja ja päästä rakentamaan niistä jotain kivaa. Keksin äsken, että jos paloja olisi hitusen enemmän, sais muuten aikas komian lankakorin!

10. syyskuuta 2014

EHKÄ KAIKKEIN IHANIMMAT IKINÄ






Mää oon ylpeä.

Ihan hirmuisen ylpeä.

Mun seitsenvuotias tyttäreni teki sarjan(!) pehmoja, jotka on ehkä maailman ihanimmat ikinä! Hän maalasi hahmot kankaalle, istui sylissäni ja vuorotellen ohjasi ompelukoneella tai painoi polkimesta vauhtia, täytti pehmot vanulla ja pyysi minua ompelemaan kääntöaukot kiinni taikaompelein.



Koska mää joka päivä hehkutan jotain, mitä on tulossa myyntiin lauantaina, niin nääki on tietty siellä! Hän halusi tehdä ne siksi, että saa tulla myymään niitä kanssani. Ylpeän äidin lisäksi oon näistä pehmoista kovin herkistynyt, kun siis, no siis, miettikää nyt! En kestä! <3

9. syyskuuta 2014

KAKSI TARINAA ELÄMÄSTÄ


Tälle ensimmäiselle olen nauranut kippurassa monet kerrat ja muistellut tarinaa, pyytänyt ystävää kertomaan sen uudelleen ja uudelleen. Oman elämän kiemurakohdissa olen muistellut tätä ja todennut, että juuri niin, täysin niin, just silleen tää elämä menee! Laita valot päälle, pyyhi kyyneleet ja jatka matkaa.


Toisen lauseen kuulin eräänä iltana vuosia sitten. Kohtaus oli kuin elokuvasta. Kirkkaat valot välkkyivät, oli tumma loppukesän upea taivas, kaukana isolla lavalla lauloi nainen rakkaudesta, oli valtavasti ihmisiä. Keskellä siellä kaksi ihmistä. Hän, joka sanoi nuo sanat, kääntyi, irroitti otteensa, vilkaisi taakseen ja katosi ihmisjoukkoon. Mun sydän pakahtuu aina ku mää nään sut, hän sanoi. Joskus se vaan on niin.

Näitä tekstejä yksittäiskappalejulisteina tulossa myyntiin lauantaina nallejen kavereina! Oon näistä tosi innoissaan, koska tykkään näistä ihan hulluna!


8. syyskuuta 2014

ILMATAR & TYRSKY






Nämäkin kaverit voit kohdata tämän viikon lauantaina Pasilan Veturitalleilla Sisustusbloggaajien kirppis- ja myyjäistapahtumassa. Ne ovat ihanan hailakoita värityksiltään nuo itse nallet ja vitsit ette arvaakaan, kun näitä kuvia otin ja käsittelin, niin meinasi itku tulla. Otan kuvani pääosin vanhalla järkkärillä, jossa on isäni vanha linssi. Semmoinen, jonka hän on ostanut, kun minä synnyin. Melkein 35 vuotta vanha! Tarkennan kuvat käsin aivan kuten hänkin 80-luvun alussa ja kuvissa on se sama ihana utu ja tunnelma, kuin omissa lapsuuskuvissani. Etten oikein tiedä, haluanko kovin helpolla mitään kakstuhattakymmenlukulaista kameraa linsseineen. Terveisiä siis iskälle sinne pilvienreunalle, täällä tyttösi kuvailee menemään ihan niinkuin sinäkin! <3


7. syyskuuta 2014

POJAN PÄIVÄPEITTO






Meillä lastenhuone on värikäs. Ei parilla värillä silauteltu, vaan siellä on aivan kaikkia värejä sopuisasti yhdessä. Vuosi sitten aloittamani pojan päiväpeitto toi valmistuessaan sinne taas lisää värikkyyttä. Nyt kaikkia sänkyjen päällä olevia tyynyjä katsellessani kyllä päätin, että niistä voisi kaikista tehdä samanvärisiä niin saisi jotain yhteneväisyyttä niihin. Näyttäisi hauskalle sekin, mutta vähän epäilen, että lapset tykkäävät olemassa olevista tyynyistä sen verran, että ei onnistu. Jokainen koristetyyny on minun tekemäni tai lasten kanssa yhdessä tehty, että onhan niissä oma tunnelmansa ja muistonsakin.

Kuvissa näkyvä sängyn päällä oleva jääkarhutyyny on pojan lempityyny, usein myös unityynynä. Viher-ruskean pehmon hän sai kesällä lainaan enoltaan (jolle olen sen vuosia sitten tehnyt) ja siitä on tullut erittäin rakas kaveri. Musta-valkoisen pehmon tein myös tosi kauan aikaa sitten ihan vain siksi, etten halunnut heittää muusta työstä jääneitä tilkkuja pois, joten tekaisin pienen pehmon, josta yllättäen (tai juuri siksi) tulikin tärkeä unikaveri.

Tämän päiväpeiton teon aloitin tosiaan jo vuosi sitten eräänä alkusyksyn iltana, kun ystäväni tuli luokseni tekemään kangasleijaa. Se oli sellainen ihana tyttöjen ompelupäivä ja -ilta, jossa hän teki leijaa ja minä leikkelin kangasleikkurilla näitä salmiakin mallisia paloja leijasta intoutuneena värikkäistä kankaista. Taidettiin muuten puuhastella ihan aamuyöhön saakka ja parantaa maailmaa siinä samalla. Ihan vasta muisteltiinkin yhdessä, että se oli kiva päivä!




Nyt parin viime viikon aikana jatkoin peiton vihdoin loppuun, tein puuttuvat tikkaukset. Käsin, kuten aina. Osassa tilkkuja on keskelle kirjailtu sydän, ankkuri, simpukka tai pieni viesti pojalle. Meillä on tapana kuiskutella toisillemme kuinka tosi tosi tosi ihana toinen onkaan, joten halusin kirjailla niitä juttuja peittoonkin. Leppoisa olo, että päiväpeitto valmistui ja poikakin on iloinen peitostaan! "Tää on äiti ihana peitto!", hän totesi ja rätkähti peiton päälle köllimään.




Niin ja se leija, siitäkin tuli kertakaikkisen upea!

1. syyskuuta 2014

LOVELYT SYYSNALLET

Tehtiin pieni seikkailumatka metsään. Sellaiseen metsään, jossa oli paljon pieniä nalleja. Ne ovat halirutistusnalleja, unikavereita, söpöliinejä tai vaikka vauvan ensimmäinen oma pehmolelu. Jokaisella nallella on nimi. Siellä on ainakin Roo, Runski, Miuku, Sameli, Annuli, Ihana ja Timantti. Ja kuten tekemilläni pehmoilla aina, on näilläkin hipeltely- & pesulappunauhat, sillä nallen selkäpuolella on erilaisia nauhanpätkiä, joista vähintäänkin pienet lapset tykkäävät.






Lapsista oli hauskaa asetella nallet puun juurille, kannon koloihin ja mäntyjen oksille. Itse kuvaushetki ei kestänyt kovin kauaa, mutta luulenpa, että tarinoita siitä, miten pehmonallet olisivat metsään voineet päätyä tai millaisiin koteihin olisivat päätyneet, jos olisimme ne sinne jättäneet, voimme varmasti monena iltana miettiä, kun odottelemme yhdessä unta. Parasta taisi kuitenkin olla se, kun annoin luvan ottaa monta nallea syliin ja heittää ne kaikki ilmaan! Hauskinta se oli minustakin!








Pehmoisia nalleja ovat tulossa myyntiin Sisustusbloggaajien kirppis- ja myyjäistapahtumaan Pasilan Veturitalleille 13.9., joten myös sinulla on mahdollisuus saada ihan oma nalle itsellesi! Tapahtumassa myymässä kanssani on myös monta muuta kivaa bloggaria ja heillä ihania tuotteita ja kirppistavaraa, että suosittelen kyllä ehdottamasti piipahtamaan paikalla ajan kanssa! Tervetuloa!

(kuvat otti rakas ystäväni Kaisa)


31. elokuuta 2014

MELKEIN VAIN SININEN PAITA


Ostin pojalle sinisen, perusteepaidan taskulla. Sain heti toiveen, että siihen voisi kyllä tehdä naaman. Kysyin, että mikä naama olis kiva ja sain vastaukseksi, että leijona tietysti! Se siis siihen maalattiin. Siskon toiveesta myös viikset ja itse halusin vielä rusetin. Aikas kiva paita!




19. elokuuta 2014

++





Se on mukava ja ihana tunne, kun ei malta lopettaa käsitöiden tekemistä, istuu myöhään iltaan asti katsellen vaikka hyvää tv-sarjaa ja antaa virkkuukoukun huruutella eteenpäin kuin itsestään. Aamulla herättyään huomaa, että ohhoh, noinko paljon niitä jo onkin, noinko paljon sain aikaan ennenkuin silmät lupsahtivat kiinni. Mulle kävi nyt niin. Ja annoin palojen huruutella neulan avulla kiinni toisiinsakin kuin itsestään, vaikka se on ehkä se vastenmielisin vaihe, yhteen pötköön kaikki yhteen vaan. Niin se vaan valmistui. Pieni, virkattu vauvanpeitto vaunuihin. En ole varma tarvitseeko sitä, mutta eihän se olekaan se pääasia juuri nyt, vaan just nyt tärkeää oli se, ne hetket, kun peittoa tein. Omissa ajatuksissani, tv-sarjan juonikuvioihin uppoutuminen, omat hetket sohvalla virkatessa, tulevan miettiminen, ajatuksissa vaeltelu, vatsassa mylläävän vauvan kuulostelu kesken virkkuun... Ei aina tärkein ole se lopputulos, voi riittää se tekeminenkin.


ps. Isomman +++-peiton löydät täältä.